keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Yksisarvinen tietenkin

Pikkuratsukko kehittyy hurjaa vauhtia. Kevennyksen ideasta on saatu kiinni ja tasapaino kestää pienen hirmun pukittelutkin.
Löysin Suitsisopista otsapantaan kiinnitettävän yksisarvisen sarven joten pitihän se saada, pinkkinä tietenkin.





Kinkku edistyy myös hurjaa vauhtia, välillä lomaillaan ja taas palataan töihin. Perus nuoren hevosen treeniä ja elämää siis :)
Kouluvalmennuksissa käydään ahkerasti ja niistä onkin saatu paljon apua. Puomeja tehdään kotona itsenäisesti ja estevalmennukseen siirrytään kun sen aika on. Fiksu, vaikkakin hieman jääräpäinen ;)


Kinkusta ei valitettavasti vieläkään oo ridamatskua kun oon niin paljon yksin sen kanssa. Kun kameramies on paikalla niin toki matskua tulee :)

Sarahah kyssäreitä saa edelleen laittaa (linkki ig biossa, sekä bloggerin sivupalkissa), muutama siellä jo onkin ja vastailen seuraavan kerran :)

Kisakalenteria päivitetty ajantasalla, vielä mahtuu parit skabat tähän vuoteen ennen vetcheckiä ja joululomaa :)

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Pienet rotunäyttelyssä

Kuten aiemmin mainitsin, käytiin Pampulan kanssa Loimaalla kilpailuissa.
Kyseessä oli viralliset shetlanninponien rotunäyttelyt mutta osallistuimme tälläkertaa vain käyttöluokkiin.

Kertauksena jos joltakin jäi edellinen postaus lukematta, pikkusisko Julia (4v) osallistui minihandleriin, sallittu 4-7vuotiaille, avustaja sallittu ja arvostellaan siis vain esittämistä. Ponin liikkeet tai rakenne ei vaikuta lopputulokseen.
Hienosti luokassa 2.sijalle ja erikoispalkinto "tulevaisuuden lupaus".


Käyttöluokat toteutettiin halloween-teemalla ja meilläkin tuttuun tapaan oli puvut mukana. Pikkukaksikko esitti prinsessoja💖.


Reissu oli Julian ensimmäinen kilpailu ja rankkaahan se noin nuorelle oli. Ensin oli jännittänyt 3viikkoa. Ei ihan tiennyt mitä siellä oikeasti tapahtuu ja tuomarit oli erityisen pelottavia. Kylmäkin oli ja silti piti jaksaa eteenpäin.
Tuomariarvostelussa luki mm. "Ei lannistu vastoinkäymistenkään edessä", jokin asia mennyt opeissa selvästi perille, luovuttaa ei saa ;) Ylpeänä lopulta palkintojen jaossa ja lupasi lähteä kilpailuihin uudelleen!


Itse otin osaa seniorhandler-luokkaan jossa on sama arvosteluperiaate ja luokka on avoin kaikille yli 18vuotiaille. Meille tasaisella ja siistillä suorituksella myös 2.sija.